Intialainen visiitti

Hieman omaksikin yllatykseksi kirjoittelen tata Mumbaista, jonne saavuin eilen auringonnousun aikaan. Nakojaan en osannut pysya poissa tasta maasta puolta vuotta kauempaa.

Talla kertaa tanne veti haakutsu, jonka sain labrassa tyoskenneelta tutkijalta. Taman hepun seikkailuista taisin raportoida tannekin, ja joka tapauksessa yhteytta silloiseen kollegaan on tullut pidettya sen verran tiiviisti, etta osasin odottaa kutsun saapumista. Kaikeksi onneksi sain aikaa jarjestettya, ja tosiaan hieman yllattaen joudun toteamaan, etta taalla ollaan taas.

Saapuminen toi mieleen kaikki edellisen visiitin fiilikset, ja nyt tuntuu, kuin olisin lahtenyt taalta vasta eilen. Taydessa paikallisliikenteen bussissa suihkiminen menee kuin vanhasta tottumuksesta, eika ruokakaan saa mahaa ihan heti sekaisin. Ilman kosteus hyvailee ihoa suorastaan sametin lailla - Suomen kesa voi taman jalkeen tuntua taas mukavan viilealta.

Vietin viime yon eraan ystavani, kohta valmistuvan intialaisen opiskelijan, perheen luona Mumbaissa. Asunto on yhdessa Bharat Petroleum Companyn "siirtokunnassa" (naita kutsutaan nimella colony), joka on suoraan sanottuna kuin keidas muun lahiomaiseman keskella. Piikkilanka-aidoin rajatulta alueelta loytyy kaikki tarvittava paivakodista laakariin ja karatekursseista uima-altaaseen. Ystavani sanoikin, etta taalta tulee lopulta poistuttua aika harvoin. Palvelijat siivoavat asunnon kun vanhemmat ovat toissa, jolloin he voivatkin huoletta keskittya siihen minka parhaiten osaavat.

Ikkunasta ulos katsoessa nakee toisella puolella upean puutarhamaiseman, ja toisella puolella aidan takaa alkavat slummit. Yksi slummitalo maksaa kuulemma noin 5000 euroa, mika siella asuville on varmasti melko suuri raha. Joka tapauksessa tama paikka panee taas pohtimaan, miten tietynlainen elitismi luo oman ymparilleen oman hyvinvointialueensa: sen lisaksi, etta valtion tyontekijat voivat hyvin omassa rauhassaan, ovat taalla tyoskentelevat siivoojat, pyykinpesijat ja kokit todella onnekkaita paastyaan turvalliseen ymparistoon.

Tokihan naiden pavleluiden yllapitamiseen maksetun summan voisi maksaa veroina ja ohjata koko yhteiskunnan kehittamiseen, mutta aivan talta istumalta en ostaisi ajatusta sen toimintatavan tehokkuudesta; maailman suurin demokratia on myos maailman suurin byrokratia. Jaljelle jaa lopulta vain hirmuisesti kysymyksia pohjoismaiseen lintukotoon tottuneelle.

Jatkan tanaan illalla matkaa Chennaihin, josta edelleen noin kuuden tunnin verran eteenpain Thanjavuriin, jossa haat ovat. Itse asiassa nyt on vuorossa vasta kihlajaistilaisuus, johon kuuluu omat rituaalinsa; haaseremonia on joskus myohemmin. Olen yrittanyt tentata, mika on naiden tilasuuksien rooli, mutta ilmeisesti ne vaihtelevat parista riippuen. Pitaa toivoa, etta tanaan hankittu kurta ei ole liian juhlava perjantain juhlallisuuksiin...

Thanjavurista jatkan edelleen Manipaliin, jossa on vastassa ainakin yksi vanha tuttu. Tuota paikkaa odotan ehka eniten innolla, silla siella kuitenkin tuli vietettya viitisen kuukautta aikaa - ja lahtiessa olin kaytannossa varma, etten tule palaamaan takaisin! Lopuksi palaan viela pariksi paivaksi tanne Mumbaihin, jolloin aikaa on toivottavasti ainakin hienojen ravintoloiden koluamiselle.

Ehkapa matkan aikana jaa aikaa viela tuoreempien tapahtumien raportointiin; sita odotellessa nautin safkasta, ilmastosta ja muusta taysin siemauksin.