Hullunkuriset perheet

Lienee helpompi puhua ihmisista nimilla, varsinkin kun talla kertaa tavattavia ihmisia on kertaluokkaa edellista vierailua vahemman. Olen talla hetkella Clintonin luona Udupissa, ja sattumalta paikalla ovat myos hanen vanhempansa; perheen isa tyoskentelee Kuwaitissa, ja mita ilmeisimmin tekee ihan kohtuullisen tilin intialaisittain. Ihan taysin minulle ei selvinnyt, onko han "vain" rakennusmiehena vai jonkinlaisena tyonjohtajana, mutta en ihmettelisi, vaikka talon ostaisi Udupista ihan pelkilla raksamiehen tuloilla.

Arasu on se kaveri, jonka kihlajaisista olen juuri tulossa. Seremonia itsessaan oli aika vinkea; tiivistetysti voisi sanoa, etta siina vanhemmat allekirjoittivat sopimuksen haiden jarjestamisesta, ja pari vaihtoi sormuksia. Juhlallisuudet kestivat yllattavan vahan aikaa, ja osa vieraista matkusti kaytannossa 12 tunnin matkan viettaakseen Thanjavurissa pari tuntia. Taman jalkeen he hyppasivat bussiin ja lahtivat takaisin. Ei siis kolme yota kestavia villeja kinkereita talla kertaa.

Tama on toisaalta ymmarrettavaa, kun seuraa Arasun meininkia. Heppu jarjestaa viikon kestavaa huomenna alkavaa seminaaria samaan aikaan, kun pitaisi viettaa once-in-a-lifetime -juhlaa, ja puhelin soi kaytannossa taukoamatta. Han painaa normaalistikin seitseman paivan tyoviikkoa vaikkarinsa ja opetusvelvollisuuksiensa parissa. Ei siis ihme, etta ihan koko tarmoa ei voi kihlajaisiin panna.

Yllatyin silti viela enemman kun kuulin, mita hanen vanhempansa tekevat tyokseen. Kolme yliopistokoulutettua sisarusta olisi voinut antaa odottaa jotain muuta, puhumattakaan vanhempien olemuksesta seremonian aikana. He olivat kuin sotilaita vastaanottamassa paraatia, siina missa tyton vanhempien eleisiin kuului se intialaisempi harvaaminen - sita on vaikea selittaa, mutta ymmarratte kun kaytte joskus taalla. Joka tapauksessa olisin veikannut pariskuntien roolit - rikostutkija ja verotarkastaja seka pienen teepuodin pitajat - aivan toisinpain. Ei siis ihme, etta Arasulla riittaa intoa tehda toita uransa eteen, vanhempansa kun eivat ole aivan varakkainta sorttia.

Taas kerran teki vaikutuksen se, miten suoraselkaisesti ja ylpeydella ihmiset voivat kantaa kovankin kohtalonsa tassa maassa. Tietysti hyvan morsiamen loytaminen pojalle tuo lisaa ryhtia.

Se loytaminenkaan ei ollut ihan lansimaisen kaavan mukaista: nuoripari tutustui netissa, ja tapasi toisensa ensi kertaa vasta maaliskuussa. Siina vaiheessa tulevista juhlallisuuksista oli jo kaytannossa paatetty.

Tama matka onkin ollut aika hieno tutustuminen erilaisiin elamantapoihin tassa maassa. Ensin
tuli tutuksi Someshin hyvaosainen perhe Mumbaissa, jonka elamaa tahdittaa lasten yliopisto-opiskelu ja vanhempien satunnaiset ulkomaanmatkat. Sitten Arasu ja tuleva perheensa Tamil Nadussa, joka nivoo yhteen kaksi erilaista taustaa hyvin jarkevaksi kokonaisuudeksi. Lopulta Kuwaitissa kasvanut, hyvin lansimainen Clinton, jonka perhe elaa isan oljyparatiisissa tekemilla tuloilla.

Tama hullunkuristen perheiden kokoelma on kaukana taydellisesta, mutta silti aikamoinen aarre verrattuna matkamuistopuodista hankittuihin harpakkeisiin.