Istuskelen kirjoittamassa tata jalleen Mumbaissa Chemburin lahiossa. Pitaisi pohtia samalla, mita tuliaisia taalta talla kertaa haluaa tuoda; mielenkiintoista kraasaa on kylla tarjolla niin paljon kuin jaksaa kantaa, mutta luulen, etta mieluisimmat tuomiset on tallakin kertaa syotavaa ja juotavaa.
Reissusta tuli lopulta aika lailla otsikon mukainen. Ensimmainen haatilaisuus (oikeammin siis kihlajaiset) siis oli ja meni, hyvin etela-intialaiseen tapaan. Konferenssi sen sijaan on kaynnissa parhaillaan, joskin osallistuin siihen vain maanantain verran. Taman tarina on, etta Arasu on vastuussa saatotekniikan labran organisoiman konferenssin kaytannon jarjestelyista, ja kun Suomalainen Asiantuntija(tm) kerran on samalla suunnalla samaan aikaan, niin pitaahan hanet kutsua mukaan. Nain sitten paadyin porisemaan tunnin verran viime reissun aikaansaannoksista intialaisten professorien seuraan.
Loppujen lopuksi homma sujui mainiosti, ei vahiten maanantain muiden esitysten takia: aluksi paaesiintyja piti piiiitkan mutta sitakin paremman show'n aiheena navigation, guidance and control (mitenkohan toi keskimmainen suomennetaan...), jonka jalkeen Arasu jatkoi robustin saadon perusteilla. Nain itsellani oli kunnia vetaa paiva yhteen esitellen sovellus ohjuksen saatojarjestelmalle. Pitaa tunnustaa, etta esiintyminen jannitti pitkasta aikaa ihan kunnolla, mutta kaikki sujui lopulta hienosti.
Rehellisyyden nimissa pitaa toki tunnustaa, etta osa paikallisten ihastuksesta johtuu puhtaasti siita, etta tulin ihan Suomesta asti heidan tilaisuuteensa esiintymaan. Toisaalta kokemus valaisi taas kerran sita, miten tarkeaa itsevarmuus on vaikutuksen tekemisessa, ja miten tarkeaa se edelleen on, jos viestin haluaa menevan perille. Juuri se (tm) asiantuntijan perassa.
Niin, ne toiset haat. Someshin kaverin (jonka tunnen myos itse viime vuoden kautta) kaksi siskoa menee naimisiin (ei keskenaan) huomenna, ja lahes sukulaisena olen luonnollisesti kutsuttu mukaan - nakojaan kahden intialaisen tunteminen riittaa siihen, etta joka viikolle loytyy jotkut haat... Joka tapauksessa on mielenkiintoista nahda, miten tilaisuus ja ihmiset poikkeavat viime viikon kokemuksesta syvemmalla etelassa.
perjantai 13. kesäkuuta 2008
sunnuntai 8. kesäkuuta 2008
Hullunkuriset perheet
Lienee helpompi puhua ihmisista nimilla, varsinkin kun talla kertaa tavattavia ihmisia on kertaluokkaa edellista vierailua vahemman. Olen talla hetkella Clintonin luona Udupissa, ja sattumalta paikalla ovat myos hanen vanhempansa; perheen isa tyoskentelee Kuwaitissa, ja mita ilmeisimmin tekee ihan kohtuullisen tilin intialaisittain. Ihan taysin minulle ei selvinnyt, onko han "vain" rakennusmiehena vai jonkinlaisena tyonjohtajana, mutta en ihmettelisi, vaikka talon ostaisi Udupista ihan pelkilla raksamiehen tuloilla.
Arasu on se kaveri, jonka kihlajaisista olen juuri tulossa. Seremonia itsessaan oli aika vinkea; tiivistetysti voisi sanoa, etta siina vanhemmat allekirjoittivat sopimuksen haiden jarjestamisesta, ja pari vaihtoi sormuksia. Juhlallisuudet kestivat yllattavan vahan aikaa, ja osa vieraista matkusti kaytannossa 12 tunnin matkan viettaakseen Thanjavurissa pari tuntia. Taman jalkeen he hyppasivat bussiin ja lahtivat takaisin. Ei siis kolme yota kestavia villeja kinkereita talla kertaa.
Tama on toisaalta ymmarrettavaa, kun seuraa Arasun meininkia. Heppu jarjestaa viikon kestavaa huomenna alkavaa seminaaria samaan aikaan, kun pitaisi viettaa once-in-a-lifetime -juhlaa, ja puhelin soi kaytannossa taukoamatta. Han painaa normaalistikin seitseman paivan tyoviikkoa vaikkarinsa ja opetusvelvollisuuksiensa parissa. Ei siis ihme, etta ihan koko tarmoa ei voi kihlajaisiin panna.
Yllatyin silti viela enemman kun kuulin, mita hanen vanhempansa tekevat tyokseen. Kolme yliopistokoulutettua sisarusta olisi voinut antaa odottaa jotain muuta, puhumattakaan vanhempien olemuksesta seremonian aikana. He olivat kuin sotilaita vastaanottamassa paraatia, siina missa tyton vanhempien eleisiin kuului se intialaisempi harvaaminen - sita on vaikea selittaa, mutta ymmarratte kun kaytte joskus taalla. Joka tapauksessa olisin veikannut pariskuntien roolit - rikostutkija ja verotarkastaja seka pienen teepuodin pitajat - aivan toisinpain. Ei siis ihme, etta Arasulla riittaa intoa tehda toita uransa eteen, vanhempansa kun eivat ole aivan varakkainta sorttia.
Taas kerran teki vaikutuksen se, miten suoraselkaisesti ja ylpeydella ihmiset voivat kantaa kovankin kohtalonsa tassa maassa. Tietysti hyvan morsiamen loytaminen pojalle tuo lisaa ryhtia.
Se loytaminenkaan ei ollut ihan lansimaisen kaavan mukaista: nuoripari tutustui netissa, ja tapasi toisensa ensi kertaa vasta maaliskuussa. Siina vaiheessa tulevista juhlallisuuksista oli jo kaytannossa paatetty.
Tama matka onkin ollut aika hieno tutustuminen erilaisiin elamantapoihin tassa maassa. Ensin
tuli tutuksi Someshin hyvaosainen perhe Mumbaissa, jonka elamaa tahdittaa lasten yliopisto-opiskelu ja vanhempien satunnaiset ulkomaanmatkat. Sitten Arasu ja tuleva perheensa Tamil Nadussa, joka nivoo yhteen kaksi erilaista taustaa hyvin jarkevaksi kokonaisuudeksi. Lopulta Kuwaitissa kasvanut, hyvin lansimainen Clinton, jonka perhe elaa isan oljyparatiisissa tekemilla tuloilla.
Tama hullunkuristen perheiden kokoelma on kaukana taydellisesta, mutta silti aikamoinen aarre verrattuna matkamuistopuodista hankittuihin harpakkeisiin.
Arasu on se kaveri, jonka kihlajaisista olen juuri tulossa. Seremonia itsessaan oli aika vinkea; tiivistetysti voisi sanoa, etta siina vanhemmat allekirjoittivat sopimuksen haiden jarjestamisesta, ja pari vaihtoi sormuksia. Juhlallisuudet kestivat yllattavan vahan aikaa, ja osa vieraista matkusti kaytannossa 12 tunnin matkan viettaakseen Thanjavurissa pari tuntia. Taman jalkeen he hyppasivat bussiin ja lahtivat takaisin. Ei siis kolme yota kestavia villeja kinkereita talla kertaa.
Tama on toisaalta ymmarrettavaa, kun seuraa Arasun meininkia. Heppu jarjestaa viikon kestavaa huomenna alkavaa seminaaria samaan aikaan, kun pitaisi viettaa once-in-a-lifetime -juhlaa, ja puhelin soi kaytannossa taukoamatta. Han painaa normaalistikin seitseman paivan tyoviikkoa vaikkarinsa ja opetusvelvollisuuksiensa parissa. Ei siis ihme, etta ihan koko tarmoa ei voi kihlajaisiin panna.
Yllatyin silti viela enemman kun kuulin, mita hanen vanhempansa tekevat tyokseen. Kolme yliopistokoulutettua sisarusta olisi voinut antaa odottaa jotain muuta, puhumattakaan vanhempien olemuksesta seremonian aikana. He olivat kuin sotilaita vastaanottamassa paraatia, siina missa tyton vanhempien eleisiin kuului se intialaisempi harvaaminen - sita on vaikea selittaa, mutta ymmarratte kun kaytte joskus taalla. Joka tapauksessa olisin veikannut pariskuntien roolit - rikostutkija ja verotarkastaja seka pienen teepuodin pitajat - aivan toisinpain. Ei siis ihme, etta Arasulla riittaa intoa tehda toita uransa eteen, vanhempansa kun eivat ole aivan varakkainta sorttia.
Taas kerran teki vaikutuksen se, miten suoraselkaisesti ja ylpeydella ihmiset voivat kantaa kovankin kohtalonsa tassa maassa. Tietysti hyvan morsiamen loytaminen pojalle tuo lisaa ryhtia.
Se loytaminenkaan ei ollut ihan lansimaisen kaavan mukaista: nuoripari tutustui netissa, ja tapasi toisensa ensi kertaa vasta maaliskuussa. Siina vaiheessa tulevista juhlallisuuksista oli jo kaytannossa paatetty.
Tama matka onkin ollut aika hieno tutustuminen erilaisiin elamantapoihin tassa maassa. Ensin
tuli tutuksi Someshin hyvaosainen perhe Mumbaissa, jonka elamaa tahdittaa lasten yliopisto-opiskelu ja vanhempien satunnaiset ulkomaanmatkat. Sitten Arasu ja tuleva perheensa Tamil Nadussa, joka nivoo yhteen kaksi erilaista taustaa hyvin jarkevaksi kokonaisuudeksi. Lopulta Kuwaitissa kasvanut, hyvin lansimainen Clinton, jonka perhe elaa isan oljyparatiisissa tekemilla tuloilla.
Tama hullunkuristen perheiden kokoelma on kaukana taydellisesta, mutta silti aikamoinen aarre verrattuna matkamuistopuodista hankittuihin harpakkeisiin.
tiistai 3. kesäkuuta 2008
Intialainen visiitti
Hieman omaksikin yllatykseksi kirjoittelen tata Mumbaista, jonne saavuin eilen auringonnousun aikaan. Nakojaan en osannut pysya poissa tasta maasta puolta vuotta kauempaa.
Talla kertaa tanne veti haakutsu, jonka sain labrassa tyoskenneelta tutkijalta. Taman hepun seikkailuista taisin raportoida tannekin, ja joka tapauksessa yhteytta silloiseen kollegaan on tullut pidettya sen verran tiiviisti, etta osasin odottaa kutsun saapumista. Kaikeksi onneksi sain aikaa jarjestettya, ja tosiaan hieman yllattaen joudun toteamaan, etta taalla ollaan taas.
Saapuminen toi mieleen kaikki edellisen visiitin fiilikset, ja nyt tuntuu, kuin olisin lahtenyt taalta vasta eilen. Taydessa paikallisliikenteen bussissa suihkiminen menee kuin vanhasta tottumuksesta, eika ruokakaan saa mahaa ihan heti sekaisin. Ilman kosteus hyvailee ihoa suorastaan sametin lailla - Suomen kesa voi taman jalkeen tuntua taas mukavan viilealta.
Vietin viime yon eraan ystavani, kohta valmistuvan intialaisen opiskelijan, perheen luona Mumbaissa. Asunto on yhdessa Bharat Petroleum Companyn "siirtokunnassa" (naita kutsutaan nimella colony), joka on suoraan sanottuna kuin keidas muun lahiomaiseman keskella. Piikkilanka-aidoin rajatulta alueelta loytyy kaikki tarvittava paivakodista laakariin ja karatekursseista uima-altaaseen. Ystavani sanoikin, etta taalta tulee lopulta poistuttua aika harvoin. Palvelijat siivoavat asunnon kun vanhemmat ovat toissa, jolloin he voivatkin huoletta keskittya siihen minka parhaiten osaavat.
Ikkunasta ulos katsoessa nakee toisella puolella upean puutarhamaiseman, ja toisella puolella aidan takaa alkavat slummit. Yksi slummitalo maksaa kuulemma noin 5000 euroa, mika siella asuville on varmasti melko suuri raha. Joka tapauksessa tama paikka panee taas pohtimaan, miten tietynlainen elitismi luo oman ymparilleen oman hyvinvointialueensa: sen lisaksi, etta valtion tyontekijat voivat hyvin omassa rauhassaan, ovat taalla tyoskentelevat siivoojat, pyykinpesijat ja kokit todella onnekkaita paastyaan turvalliseen ymparistoon.
Tokihan naiden pavleluiden yllapitamiseen maksetun summan voisi maksaa veroina ja ohjata koko yhteiskunnan kehittamiseen, mutta aivan talta istumalta en ostaisi ajatusta sen toimintatavan tehokkuudesta; maailman suurin demokratia on myos maailman suurin byrokratia. Jaljelle jaa lopulta vain hirmuisesti kysymyksia pohjoismaiseen lintukotoon tottuneelle.
Jatkan tanaan illalla matkaa Chennaihin, josta edelleen noin kuuden tunnin verran eteenpain Thanjavuriin, jossa haat ovat. Itse asiassa nyt on vuorossa vasta kihlajaistilaisuus, johon kuuluu omat rituaalinsa; haaseremonia on joskus myohemmin. Olen yrittanyt tentata, mika on naiden tilasuuksien rooli, mutta ilmeisesti ne vaihtelevat parista riippuen. Pitaa toivoa, etta tanaan hankittu kurta ei ole liian juhlava perjantain juhlallisuuksiin...
Thanjavurista jatkan edelleen Manipaliin, jossa on vastassa ainakin yksi vanha tuttu. Tuota paikkaa odotan ehka eniten innolla, silla siella kuitenkin tuli vietettya viitisen kuukautta aikaa - ja lahtiessa olin kaytannossa varma, etten tule palaamaan takaisin! Lopuksi palaan viela pariksi paivaksi tanne Mumbaihin, jolloin aikaa on toivottavasti ainakin hienojen ravintoloiden koluamiselle.
Ehkapa matkan aikana jaa aikaa viela tuoreempien tapahtumien raportointiin; sita odotellessa nautin safkasta, ilmastosta ja muusta taysin siemauksin.
Talla kertaa tanne veti haakutsu, jonka sain labrassa tyoskenneelta tutkijalta. Taman hepun seikkailuista taisin raportoida tannekin, ja joka tapauksessa yhteytta silloiseen kollegaan on tullut pidettya sen verran tiiviisti, etta osasin odottaa kutsun saapumista. Kaikeksi onneksi sain aikaa jarjestettya, ja tosiaan hieman yllattaen joudun toteamaan, etta taalla ollaan taas.
Saapuminen toi mieleen kaikki edellisen visiitin fiilikset, ja nyt tuntuu, kuin olisin lahtenyt taalta vasta eilen. Taydessa paikallisliikenteen bussissa suihkiminen menee kuin vanhasta tottumuksesta, eika ruokakaan saa mahaa ihan heti sekaisin. Ilman kosteus hyvailee ihoa suorastaan sametin lailla - Suomen kesa voi taman jalkeen tuntua taas mukavan viilealta.
Vietin viime yon eraan ystavani, kohta valmistuvan intialaisen opiskelijan, perheen luona Mumbaissa. Asunto on yhdessa Bharat Petroleum Companyn "siirtokunnassa" (naita kutsutaan nimella colony), joka on suoraan sanottuna kuin keidas muun lahiomaiseman keskella. Piikkilanka-aidoin rajatulta alueelta loytyy kaikki tarvittava paivakodista laakariin ja karatekursseista uima-altaaseen. Ystavani sanoikin, etta taalta tulee lopulta poistuttua aika harvoin. Palvelijat siivoavat asunnon kun vanhemmat ovat toissa, jolloin he voivatkin huoletta keskittya siihen minka parhaiten osaavat.
Ikkunasta ulos katsoessa nakee toisella puolella upean puutarhamaiseman, ja toisella puolella aidan takaa alkavat slummit. Yksi slummitalo maksaa kuulemma noin 5000 euroa, mika siella asuville on varmasti melko suuri raha. Joka tapauksessa tama paikka panee taas pohtimaan, miten tietynlainen elitismi luo oman ymparilleen oman hyvinvointialueensa: sen lisaksi, etta valtion tyontekijat voivat hyvin omassa rauhassaan, ovat taalla tyoskentelevat siivoojat, pyykinpesijat ja kokit todella onnekkaita paastyaan turvalliseen ymparistoon.
Tokihan naiden pavleluiden yllapitamiseen maksetun summan voisi maksaa veroina ja ohjata koko yhteiskunnan kehittamiseen, mutta aivan talta istumalta en ostaisi ajatusta sen toimintatavan tehokkuudesta; maailman suurin demokratia on myos maailman suurin byrokratia. Jaljelle jaa lopulta vain hirmuisesti kysymyksia pohjoismaiseen lintukotoon tottuneelle.
Jatkan tanaan illalla matkaa Chennaihin, josta edelleen noin kuuden tunnin verran eteenpain Thanjavuriin, jossa haat ovat. Itse asiassa nyt on vuorossa vasta kihlajaistilaisuus, johon kuuluu omat rituaalinsa; haaseremonia on joskus myohemmin. Olen yrittanyt tentata, mika on naiden tilasuuksien rooli, mutta ilmeisesti ne vaihtelevat parista riippuen. Pitaa toivoa, etta tanaan hankittu kurta ei ole liian juhlava perjantain juhlallisuuksiin...
Thanjavurista jatkan edelleen Manipaliin, jossa on vastassa ainakin yksi vanha tuttu. Tuota paikkaa odotan ehka eniten innolla, silla siella kuitenkin tuli vietettya viitisen kuukautta aikaa - ja lahtiessa olin kaytannossa varma, etten tule palaamaan takaisin! Lopuksi palaan viela pariksi paivaksi tanne Mumbaihin, jolloin aikaa on toivottavasti ainakin hienojen ravintoloiden koluamiselle.
Ehkapa matkan aikana jaa aikaa viela tuoreempien tapahtumien raportointiin; sita odotellessa nautin safkasta, ilmastosta ja muusta taysin siemauksin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
