Ja juu, lunta. Vaikka sitä oli vähän, niin sitä oli kuitenkin. Delhissä koneeseen astuessa tullut joulufiilis vain vahvistui, ja lauantai-iltapäivä meni parin asteen pakkasta ja jäätynyttä merenrantaa ihmetellessä.
Tuntuukin yllättävän kivalta pukeutua kunnolla ulos pakkaseen, sen sijaan että vetäisi vain sandaalit jalkaan. Erityisen mukavaa on lämmin suihku aamuisin. Lisäksi on hauskaa, että vesijohtovettä pystyy juomaan, eikä käsiä tarvitse vainoharhaisesti pestä joka välissä, kun aikoo panna jotain suuhunsa. Suomalainen ruoka maistuu myös yllättävän hyvältä; mausteiden puuttuminen ei ollutkaan niin iso murhe kuin olin luullut. Vaikka kyllä se TUAS-talon uuniperuna sai silti perjantaina aikaan melko pahan olon...
Ehkä merkittävin outo asia Suomessa on pimeys, joka tietysti pohjoisessa olisi vielä pari kertaa vaikuttavampi. Kun pimeä tulee jo neljän aikaan, olin parina ekana päivänä todella väsynyt jo kuudelta, ja vilkuilin kelloa ajatellen sen olevan paljon enemmän. Pimeän tulo myös kestää paaaaljon pidempään kuin Intiassa; ensimmäisestä laskevan auringon oranssista häivästä on vielä pitkä aika täydelliseen pimeyteen, kun Intiassa tämä vaihe kesti noin puoli tuntia.
Kaikeasta huolimatta pitää sanoa, että vajaan viikon takaiset seikkailut tuntuvat jo todella kaukaisilta. Ilmeisesti Otaniemi on niin tuttu ympäristö, että tänne on kotiutunut pikavauhtia; ehkäpä jonnekin muuhun lähiöön rantautuminen olisi tuonut pintaan kunnon Suomi-fiiliksen. Todennäköisesti juuri päättynyttä matkaa käsittelee jollain tasolla vielä jonkin aikaa, vaikka nyt se tuntuukin olevan "takanapäin".
Nyt on edessä lähinnä tavaroiden purku laatikoista uuteen kämppään ja Suomen arkeen totuttautuminen. Intian jälkipyykkiä pitää pestä ainakin valokuvien julkaisun muodossa; kirjoittelen varmaankin tänne, kunhan saan loput kuvat verkkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti