Ihmeellinen joulumaa

Suomessa! Koneen laskeuduttua kulttuurishokki oli ihan kohtalainen: bussi Otaniemeen ohitti joka risteyksessä liikenteenjakajan väärältä puolelta, ja auto kulki kuin lentäen, kun tiessä ei ollutkaan lehmänkokoisia kuoppia. Lisäksi kaikki ihmiset oli piilotettu jonnekin; teiden varsilla oli vain lukemattomia hienoja asuintaloja hyvin hoidettujen ja puhtaiden pihojen keskellä.

Ja juu, lunta. Vaikka sitä oli vähän, niin sitä oli kuitenkin. Delhissä koneeseen astuessa tullut joulufiilis vain vahvistui, ja lauantai-iltapäivä meni parin asteen pakkasta ja jäätynyttä merenrantaa ihmetellessä.



Tuntuukin yllättävän kivalta pukeutua kunnolla ulos pakkaseen, sen sijaan että vetäisi vain sandaalit jalkaan. Erityisen mukavaa on lämmin suihku aamuisin. Lisäksi on hauskaa, että vesijohtovettä pystyy juomaan, eikä käsiä tarvitse vainoharhaisesti pestä joka välissä, kun aikoo panna jotain suuhunsa. Suomalainen ruoka maistuu myös yllättävän hyvältä; mausteiden puuttuminen ei ollutkaan niin iso murhe kuin olin luullut. Vaikka kyllä se TUAS-talon uuniperuna sai silti perjantaina aikaan melko pahan olon...

Ehkä merkittävin outo asia Suomessa on pimeys, joka tietysti pohjoisessa olisi vielä pari kertaa vaikuttavampi. Kun pimeä tulee jo neljän aikaan, olin parina ekana päivänä todella väsynyt jo kuudelta, ja vilkuilin kelloa ajatellen sen olevan paljon enemmän. Pimeän tulo myös kestää paaaaljon pidempään kuin Intiassa; ensimmäisestä laskevan auringon oranssista häivästä on vielä pitkä aika täydelliseen pimeyteen, kun Intiassa tämä vaihe kesti noin puoli tuntia.

Kaikeasta huolimatta pitää sanoa, että vajaan viikon takaiset seikkailut tuntuvat jo todella kaukaisilta. Ilmeisesti Otaniemi on niin tuttu ympäristö, että tänne on kotiutunut pikavauhtia; ehkäpä jonnekin muuhun lähiöön rantautuminen olisi tuonut pintaan kunnon Suomi-fiiliksen. Todennäköisesti juuri päättynyttä matkaa käsittelee jollain tasolla vielä jonkin aikaa, vaikka nyt se tuntuukin olevan "takanapäin".

Nyt on edessä lähinnä tavaroiden purku laatikoista uuteen kämppään ja Suomen arkeen totuttautuminen. Intian jälkipyykkiä pitää pestä ainakin valokuvien julkaisun muodossa; kirjoittelen varmaankin tänne, kunhan saan loput kuvat verkkoon.

Possujunalla Himalajalle

Taman matkan paatepisteeksi iteroitui lopulta Shimla, kun paatimme viettaa taalla kolme paivaa sen sijaan, etta suhaisimme hathataa kohti pohjoisempaa. Lumiset huiput olisivat varmasti olleet nakemisen arvoisia, mutta on niita vuoria taallakin, ja nyt paasee vihdoin olemaan edes hetken paikallaan ilman, etta pitaa jatkaa huomenna eteenpain.

Shimla onkin kerrassaan mainio paikka viettaa parin paivan "lomaa" ennen paluuta Delhiin ja edelleen takaisin Suomeen. Saapuessamme auringon laskettua meita tervehti iloisen viilea, nollan tienoilla oleva lampotila seka kaupunkiymparistoksi huikeat maisemat. Kylmyys toi samantien mieleen syksyn, joka tana vuonna on - tahan saakka - jaanyt valiin. Myos ilman puhtaus ja raikkaus tuntuu suorastaan mahtavalta. Taman lisaksi kaupunki on rakennettu kaytannossa muutaman kukkulan paalle ja valiin, ja arkkitehtuuri on hyvin brittivaikutteinen. Chandigarhia mukaillen kaduille ei myoskaan kuulu alamolo ja aanitorvien kakofonia, vaan rauhallinen keskustelu, kun villaisiin slipovereihin pukeutuneet paikalliset istuskelevat Scandal Pointilla juoruamassa.

Jo matka tanne oli kokemisen arvoinen. Alle metrin raideleveydeltaan ollut juna (joka muistutti kummasti huvipuiston possujunaa) puksutteli mukavaa 25 kilometrin tuntivauhtia ylos makia ja rinteita, nousten lopulta 2000 metria merenpinnan ylapuolelle. Trooppisehkot metsikot vaihtuivat matkalla mantyyn ja kuuseen, ja vaikkei ihan lumihuippuja nahtykaan, niin pitaa sanoa, etta naimme ehka tahan asti vaikuttavimmat maisemat.

Taalla on hyva levahtaa myos sen takia, etta joukkiomme on hieman invalidisoitunut matkan varrella. Toinen mukana olleista jenkeista sairastui ja joutui jaamaan paivaksi Chandigarhiin, ja itse olen satuttanut selkani ylisuurta reppua kanniskellessa. Pitaa toivoa, etta se kuntoutuu viela sen verran, etta paasee ylihuomenna paivan retkelle kolmen tunnin paassa sijaitsevalle vuorenhuipulle. 3,2 kilometrin korkeudesta pitaisi olla hyvat nakymat ymparoivaan vuoristoon, ja kun tanne asti on tultu, en millaan malttaisi jattaa sita valiin.

Ehka Delhista tulee viela raportoitua viime hetken fiiliksia, mutta muussa tapauksessa loppukaneetti jaanee Suomeen paluun jalkeiseen aikaan. Jouluun on joka tapauksessa enaa se kolme yota, joten pieni jannays alkaa jo hiipia selkapiiriin (sen kivun lisaksi).

Jäähyväiset palmupuille

Hetken jo luulin, etta viimeinen nakemani palmu talla reissulla oli Jaisalmerin rautatieasemalla kokottanyt keltainen muovinen palmupuu. Mutta onhan niita viela taalla pohjoisemmassakin; olemme parhaillaan Chandigarhissa, joka on Punjabin ja Haryanan osavaltioiden yhteinen paakaupunki, ja kuulemma Intian ainoa suunniteltu kaupunki. Ja se kylla nakyy: ruutukaava, leveat tiet ja riittavasti tilaa ovat jotain, jota en ole nahnyt viiteen kuukauteen.

Tajusin asken ryystaessani cappuccinoa ostoskeskuksen kahvilassa, etta olen tainnut rantautua Intian Tapiolaan. Ruotsia puhuvat kettukaulusmammat vain ovat vaihtuneet partasuisiin ja turbaanipaisiin sikhimiehiin, ja puutarhakaupungin puutarhat ovat hieman pelkistyneet. Muuten paikka todellakin tuntuu kotoisalta. Ai miten niin ikava takaisin Suomeen?

Mesta tarjoaa mukavan kontrastin myos Delhille, jossa olimme eilen. Valitsimme todellakin oikean paivan olla siella, silla paiva oli Diwali-juhlan huipentuma, tarkoittaen, etta kadut tayttyivat ilotulitteita paukuttelevista intialaisista, ja jatkuva ilotulitus valaisi taivaan. Ravintolan kattoterassilta oli todella hieno katsella meininkia, ja hetken tuntui, etta Delhi oli sina iltana maailman kaunein - ja sekopaisin - kaupunki. Kadulle laskeutuminen tuntui silta, kuin olisi tullut sotatantereelle: turvalliseksi olonsa olisi tuntenut vasta kyparan, suojalasien ja korvatulppien kera. Onneksi silmat ja korvat ovat viela paikallaan.

Delhista pitaa mainita myos metro, joka oli yhta siisti kuin Helsinki-Vantaan lentokentta. Eli jalleen puhtainta, mita Suomesta lahdettyani olen nahnyt. Hotellimme sentaan oli nuhjuisella Paharganjin alueella, joka oli mita intialaisinta seutua. Hassu kaupunki todella.

Aiemmista kokemuksista voi mainita, etta Jaipur oli aikamoinen pettymys. Ehka paikka on hieno, jos sinne paahtaa suoraan Delhin lentokentalta, mutta tassa vaiheessa reissua se ei tarjonnut enaa mitaan uutta. Vahan kuin koyhan miehen Bangalore.

Jaisalmerin kameliajelu oli ihan hauska, mutta jutusta jai turhan turistipitoinen maku suuhun. Ehka sita on tullut vietettya liian monta yota Inarinjarvella tai muualla Pohjois-Lapissa laavun alla, kun muutaman sadan metrin paassa autotiesta yopyminen ei tuntunut kovin eksoottiselta. Tahtia sentaan nakyi ihan kiitettavasti, ja unet olivat kylla yhdet parhaista talla matkalla.

Yksi hienoimmista jutuista tahan asti on ehdottomasti ollut varhainen aamu Jodhpurissa. Saavuimme kaupunkiin aamuviidelta, ja selvittyamme hotelliin paatimme Klaven kanssa menna hotellin katolle katsomaan auringonnousua. Oli viela aivan pimeaa, ja jattimaisen linnoituksen katveessa oli suorastaan taianomainen tunnelma, kun rukoushuudot kaikuivat keskiaikaiselta tuntuvan kaupungin sokkeloisten katujen ylla.

Aiemmaltakin reissulta loytyy jotain kohokohtia, mutta niita pitaa ajan puutteessa referoida hieman myohemmin. Huomenna matka jatkuu vuoristojunalla kohti Shimlaa, ja sielta edelleen Manaliin. Takaisin pitaa kuitenkin lahtea jo keskiviikkona, jotta ehdimme perjantaiaamun koneeseen kohti Helsinkia. Nain se aika alkaa kayda vahiin.

James Bondin jalanjaljillä

Menossa on toinen paiva Octopussy-leffasta tutussa Udaipurissa. En tiennytkaan, etta kyseinen patka on osin filmattu taalla, mutta jokainen kattoterassi kylla muistuttaa asiasta nayttamalla elokuvan joka ilta samaan aikaan. Ja kyllahan ne riksa-takaa-ajelut nayttaa ihan hupaisilta; sen jalkeen, kun tassa maassa on viettanyt viisi kuukautta, monista Intia-viittauksista saa paljon enemman irti.

Udaipur itsessaan on rauhallinen ja kaunis kaupunki kahden idyllisen jarven rannalla. Jarven keskella sijaitsevaan Lake Palaceen meilla ei ollut varaa, mutta sita sai sentaan ihailla kahtena iltana kaupunkia ymparoivilta kukkuloilta - toistaiseksi kauneimmat auringonlaskut Intiassa!

Kaupunki on muutenkin hyva levahyspaikka todella hektisen (ja helposti kukkarolle kayvan) Mumbain jalkeen. Taalta on hyva jatkaa kohti Rajasthanin aavikoituneempaa osaa; huomenna on luvassa Jodhpur, sitten Jaisalmer ja toivottavasti ne kamelit!