sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Kuka pelkää turbaania?

Loppuviikko on mennyt iloisesti kuumetaudin kourissa; en muistakaan milloin viimeksi olisin ollut 39 asteen kuumeessa. Lämpötila kuitenkin laski normaaliksi parissa päivässä, joten malaria jäi vielä toistaiseksi kokematta.

Mietiskelin tänään koulun ruokalassa jokin aika sitten ainakin Ranskassa vellonutta keskustelua uskonnollisten symbolien kieltämisestä kouluissa. En nyt millään muista, mikä oli perusteena tälle käytännölle, mutta ainakaan tästä näkökulmasta en keksi yhtään järkevää syytä sille, miksi esimerkiksi sikhimiehiltä pitäisi kieltää turbaanit tai musliminaisilta huivit. Kateus toisen uskontokunnan hienompien härpäkkeiden johdosta?

En ole ikinä ollut mikään uskonnollinen ihminen, mutta täällä tuntuu ihan hienolta seurata, miten turbaanit vilistävät koulun käytävillä ja urheilukentillä, melkein joka paikassa on oma hindujumalankuva valmiina suitsukkeilla ja kukkasilla miellytettäväksi, ja muovijeesuksiakin löytyy sieltä täältä. Kaikki nämä elävät sulassa sovussa keskenään, ja toisten uskontoja kunnioitetaan. Jos (ja usein kun) jotain kärhämää ihmisten välillä on, on se enemmän maallisista tekijöistä johtuvaa. Esimerkkinä toimii kuulemma vähintään kerran vuodessa toistuvat MIT-KMC -turnajaiset.

On tavallaan harmi, että tässä maassa itsellä ei ole mitään tarttumapintaa tähän uskontojen kirjoon. Lause "kuulun siihen ja siihen uskontokuntaan" toisi epäilemättä askeleen lähemmäs paikallista kulttuuria, ja toisi yhden helpon puheenaiheen lisää intialaisten kanssa.

Suomalaisesta kulttuurista löytyi sentään tänään Nokian lisäksi toinenkin palanen: intialaiset ystäväni kutsuivat Bollywood-leffassa heitettyjä polttopulloja tuttavallisesti Molotovin cocktaileiksi, vailla aavistustakaan siitä, mistä tämä nimitys on peräisin.

2 kommenttia:

asiaa kirjoitti...

Enemmän kuin uskonnollisista tunnusmerkeistä lienee kyse erilaisista kulttuureista ja ihmisryhmien välisistä jännitteistä/valta-aseman tavoitteluista. Ja pohjimmiltaan tietty siitä, että millaista integraatiopolitiikkaa missäkin maassa harrastetaan. Hindutkaan eivät liene kaikista tunnetuimpia muslimien ylimpinä ystävinä (yleistys!).

Samalla tavallahan tämän voi kääntää toisinpäin, että miksi jonkun länsimaisen (ihana termi) naisen pitää käyttää huivia menneesään Saudi-Arabiaan.. Mutta tämän ikuisen esimerkin me kaikki varmasti tiesimmekin jo.

Pikaista paranemista.

Lauri kirjoitti...

Kyse on tosiaan näkökulmasta, jonka asiaan ottaa. Pohdiskelinkin, että täältä yliopistolta katsoen on vaikea rakentaa minkäänlaisia vastakkainasetteluja. Mutta niin kai ne nuoret (ja koulutetut) ovat yleensä ennakkoluulottomimpia - olet ihan oikeassa siinä, että kyllä tästäkin maasta niitä yhteenottoja eri uskontokuntien välillä löytyy.