Alkua ja lopun alkua

Parisentuhatta nuorta on viime viikolla ottanut ensiaskeleensa menestyksen valtatiellä, ja Manipal on herännyt henkiin käytännössä yhdessä yössä. Uudet opiskelijat ja heidän vanhempansa täyttivät kampuksen muurahaisten lailla; nuoret eivät ilmeisesti ole aivan yhtä itsenäisiä kuin Suomessa, joten vanhemmat ovat todellakin saattamassa heitä ensimmäisten päivien ajan. Toinen syy heidän läsnäoloonsa on varmaankin myös se, että he haluavat varmistaa Intian korkeimmasta päästä oleville lukukausimaksuille hyvän vastineen.

Jos jotain tästä hässäkästä haluaisi siirtää Suomeen, niin sen vilpittömän ylpeyden, joka nuorilla on heidän aloittaessaan yliopiston. He tietävät sen olevan hyvä juttu, ja ovat aidosti motivoituneita myös hoitamaan homman kunnialla; äärimmäisyyksiin ei kunnianhimo näytä siitä huolimatta menevän.

Lauantainen reissu Udupiin herätti jälleen huomaamaan, miten paljon tästä paikasta pidänkään. Mainion Woodlands-ravintolan iltapalaksi tarjoamat "banaanisämpylät" olivat suussasulavan herkullisia, ja näin tuli taas löydettyä uusi iloinen tuttavuus etelä-intialaisesta keittiöstä. Jo ympärilleen katseleminen on täällä elämys; intialaisten naisten perinteiset vaatteet ovat todella tyylikkäitä ja juuri riittävän paljastavia, ja näyteikkunoiden ja mainostaulujen riemunkirjavuus saa silmät hetkeksi sekaisin. Voisin opetella kirjoittamaan kannadaa vain, koska se teksti näyttää niin pirun hyvältä. On hieman haikea tunnustaa, että oleskeluni täällä lähenee puoliväliä.