Ei aikaa jäähyväisille

Luen parhaillaan Ramayanaa, joka on täällä jonkinlaisen kansalliseepoksen asemassa; kirjassa prinssi Rama karkotetaan kotoaan, ja hän vaeltaa vaimonsa ja veljensä kanssa läpi Intian kaikenlaisiin seikkailuihin joutuen.

Tajusin vasta aivan hetki sitten, että nämä 3000 vuotta vanhassa runokokoelmassa kuvatut paikat todellakin ovat olemassa, ja nykypäivänäkin jatkuvan palvonnan kohteena. Missä Rama oli levännyt hetkisen tai ylittänyt joen, siellä on nykyisin temppeli, jossa tätä muinaista sankaria - jonka uskotaan olevan itse Vishnun inkarnaatio - palvotaan.

Onkin jossain määrin uskomatonta, että näin vanhojen perinteiden maassa voi olla jatkuvan muutoksen keskellä.

Olisi pitänyt aavistaa pahaa, kun asuttamaamme hostellia (7th block) maalattiin uusiksi, ja sinne asennettiin pikavauhtia langatonta verkkoa. Saimme viime tiistaina vahvistuksen jonkin aikaa kiertäneille huhuille, että 7th block muutetaan tyttöjen hostelliksi lukukauden alusta, ja muutto on edessä melko pian.

No, eilen päävahtimestari pani lisää tulta takamuksen alle, hoputtaen muuttamaan viimeistään tämän päivän kuluessa. Nyt sitten ollaan uudessa hostellissa (12th block), josta pääsemme viikon päästä loppusijoituspaikkaamme, pariin pieneen taloon aivan tämän hostellin vieressä.

Meitä pienestä pompottelusta kärsiviä on 11; loput vaihtarit oli joko jo aiemmin sijoitettu tänne 12:een blokkiin, tai he olivat itse valinneet tänne siirtymisen 3000 rupian kuukausivuokraa vastaan. Porkkanana täällä on nimittäin toimiva Internet, josta myös me muuttavat saamme viikon verran nauttia.

Tällainen byrokratian jäykkyys ja asioista tiedottamisen käsittämätön vaikeus on yksi huonoimmista puolista, joita tässä maassa olen kokenut. Sen ei pitäisi olla riippuvaista vain Manipalista: intialaisten sanojen mukaan tässä maassa kaikki vähänkään virallinen tapahtuu yhtä hankalasti.

Silti tuntuu, että MIT:ssa vasen käsi on erityisen tietämätön oikean tekemisistä; vaihtopaikkojen tarjoamiseen ulkkareille on aika huimat tavoitteet, ja meistä kyllä pidetään henkilökohtaisella tasolla oikein hyvää huolta. Halusipa oikein joku IsoHerra, jonka titteliä nyt en kuollaksenikaan muista, nähdä meidät varmistaakseen, että kaikki on hyvin. Sen sijaan hostellien ylläpito painii rutiiniylläpidon kanssa, yrittäen saada omat opiskelijat mahtumaan tiilikattojen alle. Tämänviikkoinen antaa lisäperusteluita sille, että me vaihtarit olisimme tässä pelissä hieman tiellä.

Mutta ilmaisesta ei pitäisi valittaa, vai pitäisikö? Toisaalta arvostan tätä kokemusta aivan älyttömän paljon, ja on hienoa, että sekä MIT että TKK ovat tukeneet tämän harjoittelun järjestämistä. Vaatimukset työn suhteen eivät myöskään ole kovin suuria, ja tilaa itsensä toteuttamiselle on monessa suhteessa. Moni varmasti maksaisi mahdollisuudesta nähdä tätä maata viiden kuukauden verran.

Tärkeintä kai on, että osaa kunakin hetkenä ilmaista omat fiilikset vaihdon järjestävälle taholle; ilman tuota taitoa mitään parannusta ei varmasti tapahdu, ja tämän ilmaisemisen voi takuulla tehdä myös siten, ettei valita vain valittamisen ilosta.

Ja on tässä muutossa kivojakin puolia: nyt, kun oma läppäri on kiinni verkossa, on käytössä niin paljon ääkkösiä kuin jaksaa kirjoittaa! Voin vaikka laittaa pari tähän varastoon odottamaan seuraavaa muuttoa: ääööäöäöäöäöääö. äö. Lisäksi saan vihdoin ladattua verkkoon kaikki tähän asti ottamani kuvat - otoksia matkan varrelta voi kuikuilla edelleen osoitteessa

http://www.flickr.com/photos/lootus/collections/72157600355542035/



Tarinalla on tasan yksi opetus: kun karkotuksen kotihostellista ottaa tyynesti kuin Rama ikään, niin ennen pitkää se sisäinen rauhakin löytyy. (Sitä ennen tosin kymmenpäinen demonijumala on ryöstänyt vaimosi Sri Lankaan, josta hänen pelastamisekseen tarvitaan Hanumanin johtama apina-armeija.) Kesän jatkoa täältä temppelien maasta!