maanantai 18. kesäkuuta 2007

Vieraat bakteerit purivat

Viime viikolla ensimmaiset mahataudin kourissa painivat vaihtarit muistuttivat kasienpesun tarkeydesta. Varoitus taisi kaikua kuuroille korville, kun itsellani eilista saesti lieva delhi belly ja vajaa 39 asteen kuume. Juuri kun alkoi luottaa siihen, etta hyvinhan taman intialaisen ruoan kanssa parjaa.

Ilmeisesti uuteen bakteerikantaan tottuminen vaan vaatii aikansa. Ruoassa sinansa ei ole mitaan vikaa - painvastoin.

Kaikki ruoka aamupalasta illalliseen tarjotaan ilmaiseksi yliopiston messissa. Vaikka liharuoka saattaakin joskus olla vain keitetty kananmuna ja papuja, olen itse ollut oikein tyytyvainen. Kaikkea on Sodexho-poperoihin verrattuna enemman: niin mausteita, makua kuin karpasiakin. Esimerkiksi eraana paivana mutustelimme innolla uutta maukasta ruokalajia, kunnes kuulimme paikallisilta sen olevan "vain kaalia". Suomessa kaali sentaan nayttaa ja maistuu kaalilta!

Hyvasta ja ilmaisesta safkasta huolimatta illallinen on syoty vaihtariporukalla lahes joka ilta jossain Manipalin ravintoloista. Kelpo ateriasta saa pulittaa noin 2 euroa, ja intialaisia annoksia riittaa maisteltavaksi loputtomiin. Erityisesti kasvisruoka on hyvin maukasta, ja taalla sita tulee tosiaan syotya aina silloin talloin.

Vaikka mausteisella ruoalla peloteltiin ennen tanne tuloa, ei toistaiseksi vastaan ole tullut mitaan niin maustettua, etteiko sita olisi syonyt hyvilla mielin; kaksi chilia ruokalistassa tuntuu olevan enemman jokin turistinkarkotin kuin aidosti mausteisen ruoan merkki.

Alkoholikaan ei ole kallista, mutta sita saa yllattavan harvasta paikasta; vain muutamassa ravintolassa voi tilata Kingfisherin ruoan kanssa. Oluen sijaan tuleekin juotua loistavaa tuoreista hedelmista puristettua mehua, jota saa kaytannossa joka paikasta. Ananas, vesimeloni, viinirypale, appelsiini, musambi - naita kavereita tulee viela todennakoisesti ikava.

4 kommenttia:

Keijo kirjoitti...

Moikka!

Jännä lukea sun Intian kokemuksista.. :) Toivottavasti olo paranee pian.

Me saatiin vasta AIESEC-harkkari Intiasta, joka on täällä marraskuuhun saakka. Mielenkiintosta nähdä, miten "vastakkaiset" kokemukset korreloi.

meme kirjoitti...

Aloittan kaivata sut. :(

Lauri kirjoitti...

keijo: tiedatko mista pain Intiaa kaveri on kotoisin? Esim. etelan ja pohjoisen valilla tuntuu olevan aika iso ero...

Keijo kirjoitti...

Kaveri on Kolkatasta eli aika pohjoisesta. Etelä-intialaisista kokemusta on viime lukuvuoden ajalta, kun meillä oli bangalorelainen tyttö töissä AIESEC Suomen johtokunnassa.

Molemmat tykästyivät ainakin täkäläiseen kesään, joka on sikäläistä huomattavan paljon vilpoisempi. Täkäläinen olutkin näytti maistuvan... :)