Toisaalta tiiviin ohjauksen puute asettaa aikamoiset haasteet uuden ongelmakentan oppimiselle. Olen taas pari paivaa paininut sen kanssa, etta onko valittu suunta sittenkaan oikea, ja jaako tasta viiden kuukauden pakertamisesta lopulta yhtaan mitaan jaljelle. Myoskaan toistuvat sahkokatkot eivat helpota tyontekoa. Kaikesta huolimatta ainakin kelpo simulointimalli on nyt rakennettu, ja askartelinpa myos ajan kuluksi ihan animaationkin ilmassa liikkuvien esineiden lentoradoista.
Tallainen neppailu onkin paras puoli tyossa taalla; voisin hyvin kuvitella leikkivani Matlabilla myos kotona - jos vaan kaytossa olisi kaikki maailman aika eika muista velvollisuuksista tarvitsisi valittaa. Toinen erityisen mielenkiintoinen kohde ajankaytolle on kaikenlaisten numeeristen menetelmien ohjelmallinen automatisointi siten, etta lopulta yhdella napinpainalluksella saa ratkaistua satojen eri kohtaamistilanteiden optimaaliset ohjaukset ja lentoradat. Naiden lisaksi talla leikilla saavutetaan yleensa se, etta mikroluokan koneesta nousee vaaleansininen savu neljan tunnin laskurutiinien pyorittamisen jalkeen.
Naita pulmia pohtiessa aika on mennyt melkoisen vauhdikkaasti. Tajusin aivan yllattaen eilen, etta ellei virallisia yhteyksia ja palveluhenkilokuntaa lasketa mukaan, en ole jutellut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa sitten Suomesta lahdon. Harjoittelijat ovat kaikki miehia, ja nyt intialaisten ollessa kesalomilla vapaa-aika kuluu melko tiiviisti juuri tassa härkäporukassa.
Tyttojen puuttuminen vaihtareista on asia, jonka tosiaan huomasin vasta nyt - onko Intia todellakin niin epamiellyttava paikka, etta teekkaritytot eivat tanne uskalla harjoitteluun? Pelkastaan alan miesvaltaisuus ei oikein riita syyksi siihen, etta taalla on pitkalti toistakymmenta pelkastaan kaksilahkeista.
Tytot ja pojat eivat taallapain kylla muutenkaan nayta viettavan aikaa keskenaan. En muista nahneeni yhtaan pariskuntaa kavelylla yhdessa, ja vain jokusen olen bongannut ravintolasta tai jaatelolta. Miehet sen sijaan kavelevat ajoittain kasi kadessa, ystavyyden osoituksena.
Yhteiskunnan konservatiivisuudesta tassa suhteessa kertoo eraan intialaisen kokemus keskella viidakkoa sijaitsevassa kotiyliopistossaan; tama poika oli epahuomiossa taputtanut paan paalle erasta naispuolista opiskelijatoveriaan, joka oli salamannopeasti hypannyt kauemmas korviahyytavan "Touching is sex!" -kirkaisun saestamana.
Otsikon kolmikosta taksi sentaan kulkee ongelmitta. Neuvottelin toissapaivana puolalaisen vaihtarin kanssa kolme taksia koko huomispaivaksi yhteensa noin 600 kilometrin matkalle. Hindustan ambassadorit liikahtavat kokonaisuudessaan 7500 rupialla, eli noin 150 eurolla. Tama jaettuna 12 lahtijalla ei ole ollenkaan hassumpi summa, varsinkin kun vastaavasta bussimatkasta saisi helposti pulittaa saman verran. Mielenkiinnolla odotan, kuinka monsuunin pehmittamat tiet ja intialainen liikennekulttuuri lyovat katta paalle; oheinen kuva antaa ehka jotain kuvaa veden maarasta.
5 kommenttia:
Muistan joku intialainen tyttö joka opiskelee tkk:ssa kertoi että intiassa naiset tekniikkaopiskelija on melkein sama määrrä kuin miehet. En uskonut, ja en usko. Ehkä voit katsoa ja kerto mulle mikä se on siel, kun tutkintokausi alkaa. Aina luulen et intialaiset ei ovat rehelliset, vaikka se on vaan kultuuri juttu. Juu-juu, epärehellinen ja seksikiusaus ovat molemmat kultuuri jutut.
Kirjoitat tuosta omatunnosta kuitenkin vaan syyllistääksesi meitä, jotka lukevat sun blogiasi töistä. :)
Musta tulee ihan saippua täällä, kun et ole pitämässä mua kiinni idealismissa. Huomaan puhuvani mahdollisimman hämmentävästi ja epäselvästi, ettei kukaan väittäis vastaan. :) Kyllä tämä ala kaipais enemmän naisellisia arvoja. Kaipaan kovasti meidän konsulttiavautumissessioita.
Hih, sulla menee kuukausi huomata, ettei siellä oo tyttöjä. :)
Mä aavistelinkin, että kirjottelet blogia reissus ajan. ihQdaa!
Onks tällaisia kävelly viel vastaan?
http://www.flickr.com/photos/
9394112@N03/728707188/
Jocy: lueskelin MIT:n vuosikirjaa, ja valmistuvien kuvista paatellen sukupuolijakauma nayttaa olevan kovin samanlainen kuin Suomessakin... Jopa alakohtainen jaottelu patee - koneteekkareista vain pari oli naisia, kun taas viestintaa lukee useampi.
Meeri: Ma taas kaipaisin jotakuta, jonka kanssa puhua suomea. Olen praatannut svenskaa kamppiksen kanssa niin paljon, etta huomasin jopa kotiin soittamisen yllattavan vaikeaksi; sanat eivat vain tunnu sopivan suuhun. Olikos sulla firman kannykka? ;)
Eika se idealismikaan pahaa tekisi. Vaihtarien maaran kasvaessa on kovin helppo alkaa diskriminoida joitakuita ja rakentaa omaa sisapiiria ymparilleen.
Samppu: Mutanttilehmat on viela nakematta, mut niita tavallisia kavelee vastaan joka paiva. Mulle muuten selvisi vasta perjantaina, etta kadulla "neljalla jalalla" taaplaavat ihmiset ovat niita spitaalisia.
Sä tulet niin katumaan tuota "Olikos sulla firman kännykkä" -kommenttia jo kolmannen "mä laitan tän kaiuttimen päälle ja puhelimen pöydälle" -kännipuhelun kohdalla. :) Mä puhun Intiaan muutenkin ainakin viikoittain, ei ne työnantajat mitään huomaa.
Ehkä meiän pitäis tosiaan opetella puhumaan puhelimessa, se alkaa olla jo unohtunut taito.
Lähetä kommentti