lauantai 2. kesäkuuta 2007

3-2-1...

Näin joskus dokumentin benji-hyppyjä Afrikan viidakossa järjestävistä alkuasukkaista. Siinä hyppääjä pantiin matkaan hyvin vauhdikkaan lähtölaskennan saattelemana, ajatuksena yksinkertaisesti se, ettei hän ehdi miettiä hyppyä pidempään ja ala epäröidä.

Vaikka lähtöä onkin rakennettu kuin Iisakin kirkkoa - rokotukset, lentoliput, viisumi, muutto, viime hetken tarvikkeet - niin nyt se todellakin alkaa konkretisoitua. Ja vauhdilla. Olo on sellainen, että mieluusti ottaisin vielä viikon verran aikaa, jotta kaikkeen varmasti ehtisi valmistautua. Aikaa ei kuitenkaan ole puoltatoista vuorokautta enempää, eli lähtölaskenta on jo käynnissä. Dokkarin benji-hyppääjän tapaan edessä on vauhdikas matka kohti ennen kokematonta.

Pienen helpotuksen mielenrauhalle tarjosi vihdoin tänään Intiasta saatu vastaus kysymyksiin käytännön järjestelyistä. Minua tullaan hakemaan Mangaloren lentokentältä, jonne laskeudun 24 tunnin matkanteon jälkeen. Majoituskin järjestyy, ja luvassa on kahden hengen huone opiskelijoiden hostellista. Kolmanteen kysymykseen matkalle tarvittavista välttämättömistä varusteista sain hyvin kuvaavan vastauksen: an open & accepting outlook.

Benji-köysi joustaa vetäen hyppääjän takaisinpäin, ja myös itselläni paluulento on jo varattu. On vain täysin mahdotonta kuvitella mitä tässä välissä tulee tapahtumaan.

Silmät auki, ja nautitaan kyydistä.

Ei kommentteja: